Uutiset

Korjattu kaavojen renderöinti sekä muita kirjoitusvirheitä


Sivuston kaavat ehtivät olla noin viikon toimimattomina johtuen kolmannen osapuolen palvelusta. Nyt kaavat on päivitetty. Kaavoissa hyödynnetyn codecogs.com renderöintipalvelun käyttö on lopetettu ja jatkossa käytämme QuickLatex.com -renderointiä, joka ei riipu enää kolmannen osapuolen palvelimista.

Samalla tehty sisältöön muita korjauksia palautteen perusteella:

Emäsvakioiden taulukon oikeanpuoleisimpaan otsikkoon on korjattu Kb – pKb

Matematiikan numeerisia menetelmiä -kohdassa on korjattu Taylorin polynomin n:s termi.

Matemaatiikan Geometria-osassa Kosinilauseen kaavaan korjattu yhtäsuuruusmerkki miinuksen sijasta.

 

 

Kaavoissa ja yhtälöissä renderöintiongelma


Kaavoissa ja yhtälöissä on ilmennyt sunnuntaista 4.2.2018 alkaen renderöintiongelma. Syy on, että ennen ilmainen latex.codegogs.com on muuttanut käytäntöjään.

Yhtälöiden renderöintitoiminnot on siirretty taulukot.com -sivuston oman palvelimen alle, mutta kaikkia yhtälöitä ei saatu koneellisesti muunnettua, joten ongelman korjaaminen voi viedä useita päiviä. Työskentelemme kuitenkin ongelman korjaamiseksi.

Päivitetty kaavoissa ollut virhe


Päivitetty Kaavoja – kohdan Sähköoppi-alaotsikon alla olevassa Muuntaja -kaavassa havaittu virhe. Kiitos aktiiviselle lukijalle virheen havaitsemisesta ja ilmoittamisesta.

http://www.taulukot.com/fysiikka/fysiikka_kaavoja/

Korjattu hapen elektronegatiivisuusarvo


Korjattu hapen elektronegatiivisuusarvo, johon oli tullut näppäilyvirhe. Kiitos palautteen antajalle.

http://www.taulukot.com/kemia/alkuaineet/#elektronegatiivisuus_%C2%A0_(l._paulingin_mukaan)

Korjattu kohtaa Polynomin jako tekijöihin


Kohdassa Matematiikka -> Algebra -> Polynomin jako tekijöihin oli löytynyt kirjoitusvirhe, jonka korjasimme. Kiitos palautteesta aktiivisille lukijoille.

http://www.taulukot.com/matematiikka/algebra/#polynomin_jako_tekij%C3%B6ihin